sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Puolukkapiirakkaa

Leivoin taannoin iltapalaksi puolukkapiirakkaa, johon olin käynyt poimimassa marjat omin pikkukätösin hirvikärpäsiä uhmaten. Hirvikärpäset ovat ehkä vastenmielisimpiä hyönteisiä mitä tiedän (hämähäkkien kanssa jaetulla ykkössijalla), joten marjareissusta tulikin aikamoinen koettelemus. Hyi olkoon! Onneksi makoisa piirakka lohdutti traumatisoidun marjastajan haavoittunutta mieltä ja verenhimoiset kärpäset jäivät nopeasti unholaan. Piirakan täytteessä on yksi kermaviili, kananmuna, puolisen desiä sokeria ja hieman vaniljasokeria makeuttamaan.
Makean kirpsakka puolukkapiirakka sai kyytipojakseen reilusti kylmää vaniljakastiketta ja lasillisen maitoa. Olen viimeaikoina ollut ihan syksyisissä fiiliksissä - kiitos uuniomppujen, puolukkapiirakan, sienireissujen ja tuoksukynttilöiden. Jotain hyvää kai tässä kesän päättymisessäkin on, jos oikein yrittää ajatella, vaikka en talven tuloa innolla odotakkaan. :)

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Hyvä ruoka - parempi mieli


Olettekos huomanneet, että maito maistuu paremmalta viinilasista juotuna? Sama pätee oikeastaan mihin tahansa muuhunkin juomaan. ;)

tiistai 16. syyskuuta 2014

Perjantain huvit

Perjantaina vietin tyttöjeniltaa täällä meillä kaverini kanssa. Ohjelmamme sisälsi ruokaa, juomaa ja tanssahtelua pilkkuun asti. Tarjottavaksi väsäilin pitkästä aikaa punajuuri-feta-punasipulipiirakoita. Tein ison piirakan sijaan muffinssipellillä tuollaisia pikkuisia, niistä tulee jotenkin kivempia niin. Ja söpömpiä :) Pellin kolot voidellaan öljyllä ja taikina taputellaan mahdollisimman ohueksi koloihin. Sitten vaan täytteet sun muut höysteet päälle ja uuniin. Helppoa!
Kauhealla kiireellä juoksin kaupassa etsimässä tarjottavia illaksi. Nappasin summanmutikassa mukaan myös pari juustoa ja Kantolan keksilajitelman eli tuon takana vähän sumeasti näkyvän laatikon. Siinä on useampaa sorttia erilaisia juustoille sopivia keksejä ja vinkkejä, miten käyttää niitä. Ihan kätevä idea tälläiselle, joka ei juustojen päälle niin ymmärrä. Oltermanni sopii hyvin leivälle jne. ;)

torstai 28. elokuuta 2014

Leffailta & leffaeväät

Keskiviikkoilta oli pyhitetty zombie-leffalle ja tietysti hyville leffaeväille. Elokuvaa on huomattavasti kivempaa katselta kotisohvalta peiton alta kuin istua teatterissa, jossa muut katsojat rapistelevat karkkipussejaan, kommentoivat elokuvan kulkua ja pitävät muutenkin ärsyttävää ääntä. ;)
Pyöräytettiin itse parit burgerit Reissumiehen ruissämpylöihin. Väliin tuli paksu pihvi, cheddaria, marinoitua punasipulia sun muuta hyvää, Hellmannsin majoneesia unohtamatta. Ostin tuollaista chilimajoneesia, joka on niin hyvää että oksat pois. Hyvän chilimajon saa myös sekoittamalla tavalliseen majoneesiin sweet chili-kastiketta, kannattaa kokeilla! Lisukkeena oli ristikkoperunoita.
Jälkkäriksi tarjoilin pensasmustikoita ja vaniljakastiketta. :)

lauantai 23. elokuuta 2014

Kahden kokin sorsapaisti

Viimeaikoina ei ole oikein tullut panostettua ruoanlaittoon. Töihin nappaan kiireessä evääksi leipää ja jogurttia tai teen töissä jotain ruokaa, kotona syön puuroa tai närpin jääkaapista jotain epämääräistä. Olikin varsin mukavaa kokkailla perjantai-iltana yhdessä pitkästä aikaa "vähän parempaa ruokaa". Pannulla paistui syksyn ensimmäinen (muttei toivottavasti suinkaan viimeinen) sorsa. Lisukkeeksi teimme uunijuureksia, punaviinikastiketta sekä uppopaistoimme ranskiksia. Ranujen paistoöljyt kuohuivat kattilasta liedelle, mutta sen suuremmilta vahingoilta ihme kyllä säästyttiin vaikka hella lainehti tulikuumaa rasvaa ja levyt hehkuivat kutosella. Olin jo valmistautumassa sammutustöihin. ;)
Muistanpa eräänkin kerran, kun mies oli paistanut saalissorsaansa ja kutsui ylpeästi minut maistelemaan sitä. Hehkutti vieläpä putsanneensa lihan erityisellä huolellisuudella hauleista. Luottavaisin mielin haukkasin kunnon palasen, pureskelin antaumuksella, mutta mikäs se siellä hampaiden välissä rutisikaan. Lohjennut hammas tuskin oli kaukana, mutta onneksi mitään ei sattunut. :D
Tuumittiin, että voisi kerran viikkoon ottaa tavaksi tehdä yhdessä jotakin parempaa ruokaa. Aikaa tähän settiin saatiin tuhrattua helposti yli pari tuntia. Nälkä oli kova ja sotkukin sen mukainen, että keittiössä hääräsi kaksi kokkia. Vaikka kyseessä ei ole ruoanlaittoa suurempaa, tuleepahan tehtyä yhdessä jotain, kun aikataulut ja vuorokausirytmit menevät muuten pahasti ristiin. Tänään pääsen vähän helpommalla, sillä uunissa paistuu pitkästä aikaa kaalilaatikko. :)

perjantai 8. elokuuta 2014

Lyhtyjen tuunausta

Makkarin yöpöydällä majailleet metallilyhdyt kokivat pienen ja helpon uudistuksen. Väriltään mustat lyhdyt eivät oikein istuneet muutoin vaaleasävyiseen sisustukseen, joten keksin tarttua spraymaaliin ja suihkuttelin niille uuden, raikkaamman väripinnan. Muutamassa minuutissa lyhdyistä tuli kuin uudet!
Ennen:
Jälkeen: 
Mulla on meneillään myös toinenkin askarteluprojekti. Nimittäin mummilta samaani vanhan puujakkaran entisöinti, mutta siitä lisää myöhemmin kun homma etenee. Ikuisuusprojektina tuntuu olevan myös rahiin uuden päällisen ompelu, mutta mieleistä kangasta ei vain ole vielä löytynyt. En osaa päättää haluanko tehdä rahista värikkään ja kuviollisen vai jokapaikkaan sopivan ja hillityn värisen...

lauantai 2. elokuuta 2014

Kana-halloumsalaattia

Helteillä ei paljoa lämmin/raskas ruoka maistu vaan tulee närpittyä jääkaapista jotain pientä. Pakko kuitenkin yrittää syödä välillä jotain fiksuakin, joten tein meille kana-halloumisalaatit. Salaattiin laitoin kanasuikaleita, halloumi-juustoa, omenaa, avomaankurkkua, pastaa yms. Eipä tämä mikään kevyt salaatti ollut, mutta hyvin maittoi!